Isän neuvvoja
Muuroominen se se on vasta sitten ka heleppoo hommoo,
näin sano moni miule; nyt neuvon sanoin poikoo ommoo.
Yhen asian vuan ku muistat; ennen tiiltä laitat aina luastin,
yksinkertane työ meille sanoin; ja kauhalla purseita ruastin.
Mihin ei käy kokonainen, ka sovita siihen puolikasta tiiltä,
kommeeta jäläkii ku tiet, no kiitoksen suat tillaajilta niiltä.
Eikä meijän pie männä talloon, mihin ei oo pyyvetty töihin,
väkisin ei sua mestalle männä, voivat vaikka laittoo vöihin.
Rappoomaan ku alat, ka heitä luastista liimapuoli alaspäin,
retvakkoo on oltava luasti, rentona piet vuan käjen; ka näin.
Jos sannoovat seinä on viärä, sano vuan se kuivuissaa oikii,
ka huumori aina huulilla, se vasta uusia muuroomisia poikii.
Hormii muuratessa vonkaile, no kyllä ne savujaiset antaa,
elä työmuala juo niitä, ka voivat vaikka kotiin siut kantaa.
Ryyppymieheks elä ruppee, voitele viinalla varpaihen vällii,
viina ei sua viijä miestä, sannoovat voe, tuota muurarisällii.
Palakkoo ku miäreet ota rohkeesti minkä talosta irti suapi,
tekkeekö näin paljon: tuumi kitsas isäntä ja piätänsä ruapi.
Isäs neuvvoja muistele, hyvin ku yrität rahhookii töistä suat,
muurarin työssä tutuks tulloo immeiset, rannat,suaret ja muat.
Sitte ku oot muurannu ja rapannu ka neljäkymmentä vuotta,
paljujen ja letkojen kaa seurustellu, onko elämä männy suotta?
Ei oo: vaivat suat lahjaks ne seuroo mukana loppuun saakka,
elämä on mukavoo, jokkaisen on tiälä kannettava oma taakka.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Kevät toi muurarin
Meijän piti uotella pitkään hyvvee uuven suven siätä,
piästiin viimein muuroomaan tutun talon piipun piätä.
Apurin tekemä teline katolla korkeella muurarii jo uotti,
muuraustaitooni talon emäntä uhkarohkeesti kait luotti.
Eilen oli apurini purkanu yläpiästä tiilet vanhan hormin,
ylimmät tiilivarvit ol suanu nostoo ihan pelekin sormin.
Lämpimänä iltapäivänä apurit alako nostoo luastii paljuun,
hatun heitin pois uattelin pittää ottoo ka rusketusta kaljuun.
Siitä myö alotettiin neljästään ravakasti hormin piän korjuu,
katolla pittää olla vesi selevänä ei siellä liikoo passoo horjuu.
Apurit ahkerasti toi tiilet, ”ei sääli auta”ka tuon uuven luastin,
no viimeisiä luastin rippeitä mie paljusta kauhallani jo ruastin.
Tiilet ehti hormista paikkansa rivakasti toinen toisen jäläkee,
emäntä pyysi kahville, uatteli näin miehillä ei sua olla näläkee.
Apuri muisteli iloisena piätalon elokuvasta muurari satusettää,
persoona oli satusetä, ei hänen laistaan oo mualimassa kettää.
Kaheksalta homma ol valamis, aloin viijä kapustoja pakkuu,
talon emännälle tuumasin työllä on tuhannen vuuven takkuu,
Siitä lähettiin kottiin väsyneenä meikä uamuun asti makkaa,
piipun korjaus riimityskii ennen unta viimeinkin nyt lakkaa.
Iloista kessää!
Risto Salmi, Savonlinna
|
Reunalla ontuvan elämä
Kesäisenä aamuna hetkesi aikaa ilo mielestäni taasen karis,
kotiin ajelin huomasin tienreunassa oli lentokyvytön varis,
yksin, orpona, ihmisten maassa avuttomana kurja tuo kulki,
keväällä hänet emo pesässään siipien suojaan varmaan sulki.
Vajavainen veli vaakku, siivet ei kanna häntä tuulien teillä,
sisarten siivet vahvat, ilo leiskuva meno vaivaton on heillä,
tienreuna nyt kotina hyljätyllä, kova osa on vajaan vaakun,
pelon tunne rinnassa päästää säikkynä ilmoille vain raakun.
Monet ihmiset jotka ei ihan kriteerejä, ei mallin mittoja täytä,
koulumenestystä ei valkolakkia eikä uljaalta prinssiltä näytä,
elämän jano myös reunalla ontuvan, paremmat ohitse kulkee,
onnistujien maailma on tämä, vajaan edestä oven moni sulkee.
Armoton luonto, tuskin varis näkee tulevan sateen, syystuulen,
kai eläimen ruuaksi lentokyvyttömän vaakun joutuvan luulen,
talven tuiverrustakaan ei heikko luonnon helmassa voi kestää,
elämä on Luojan lahja, eläin, ei ihminen voi vajavuutta estää.
Ontuva elämä herkkää mieltä koskettaa tuottaa rintaani surua,
vaakun sisaret maan valloittanneet lentävät kaus ilmojen turua,
reunalla elävää ihmistä, kova maailma pistää usein alta lipan,
aamun hetket sisintä satuttivat, sain poskelle kyyneleen tipan.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Suljettu veräjä
On ilta ajatus vielä vuosikymmenien taakse heräjää,
haikeutta tuntien muistan nuoruutta ja vanhaa veräjää.
Pohjoisen tyttö olin lähdössä luotasi hyljättynä pois,
veräjän suljin miettien, miksi ei kaikki toisin olla vois.
Ero riipaisi syvältä silloin nuorena herkkää sydäntäin,
ensirakkauden huuma, ihanuus, pettymys ja nyt näin.
Yhden yhteisen kesän ilot ja surut kaksin jakaa saimme,
elon onnea, pysyvyytä, jostakin etsien suuntaa haimme.
Junamatkalla taakse jäi pohjoinen, ei istunut vierellä hän,
yksin sydän palasina, itkin, kaipasin häntä yhä enemmän,
Silloin suruissani, hyljättynä, tuskaisena elämään tartuin,
aika paransi eron haavat, etsien, empien, oikeaa vartuin.
Surua ei voi pyyhkiä mielestä oli ollut kaikki pettävää,
tulit uniini luokseni, heräsin; en sua enää koskaan nää.
Vuosien jälkeen sain oikean rakkaan, vielä sinua muistin,
nuoruus on takana, nyt menneet ajat pois mielestä puistin.
Ihmisten erotetessa tunnen surua, jotain kummaa ikävää,
monesti toinen voimattomana vajoaa, niin yksin silloin jää,
jostakin kuoren alta löysin lukijoille näin haikeaa tuomista,
eron ja tuskan kokeneille toivon aina parempaa huomista.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Vanha mersu
Vappupuhheita pitivät kokkoomus, kepu, temarit ja persu,
politiikasta en nyt riimitä, jutun aiheena onkii vanha mersu.
Ostamisseen tarvittiin sillonnii markkoja aikamoinen kasa,
meistä ihan rehellisesti auton möi aikanaan kauppias Asa.
Meijän mersulla on juhlat, ikkee tulloo neljännesvuosisata,
Saksasta se on uitettu Suomeen, sellainen on sen kulkurata.
Meillä tuo mersu se on ollut kohta tulloo kymmenen vuotta,
maineesa veronen, ei kehuminen siitä olekkaan ihan suotta.
Vaimoa mie varottelen ettei liian kovvaa mersulla piästele,
vanha ku auto on hiän sano ettei turhoo ennee sitä siästele.
Sillä on ajettu Norjaan ja Ruotsiin ja monen tunturin juureen,
vähäruokanennii - ei oo tarvinnu tottuu tiisellaskuun suureen.
Muuruuhommiin sillä vuosia ajoin, se miule niinku humma,
mottorissa ei vielä oo vikkoo, ei öljyy syö on se ihan kumma.
Mäittii talavella ylös sillä piäsöö ku on varusteena lukkoperä,
kait ikä sitä painaa, mutta ei oo puhti männy eikä kaikki terä.
Vappuna politiikasta meinasin kirjottoo jonniilaista runnoo,
renkaita vaihoin mersuun, piä alako sillo säkkeistöjä punnoo.
Eräs tuumas valakonen mersu ja musta puku on muotii aina,
meijän perettä ei rasita uuteen autoon otettu osamaksulaina.
Pysytään tiellä!
Risto Salmi, Savonlinna
|
|
Muurarin rukous
Sinä armahtajani ota kädestä kiinni muuten
harhaan kuljen mä vain : Tule lähelleni sinä
auttajani muuten jaksa en eteenpäin.
Polku mutkikas on elon tietä se vie, monta
vaaraa on tielläni :Tule lähelleni sinä
auttajani muuten jaksa en eteenpäin.
Ilot ja murheet ne tiel, ovat matkassa viel,
vaikka taival jo pitkällä lie? Tule lähelleni
sinä auttajani muuten jaksa en eteenpäin.
Monet sairaudet matkalla ravistaa, kipu
ahdistus tuskani mun :Tule lähelleni sinä
auttajani muuten jaksa en eteenpäin.
Aika vähenevi miten jaksan mä viel.
Yksin tästä selviä en :Tule lähelleni sinä
auttajani muuten jaksa en eteenpäin.
Jää lähelleni sinä Jumalani, muuten
jaksa en eteenpäin.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Paineita mittailen
Roput ku pallaa oikein kunnolla, no pelekee mänikö myös maine,
elämässä jokkainen hermostuu, nousoo immeiseltä verenpaine.
Ihe uattelin verenpaine mittarin, apteekista kottiin meille ostaa,
mittailla myös hermojen palaessa, miten ylös se paineita nostaa.
Meikäläinen koti oloissa, aika ajoin oman vaimon iäressä viihtyy,
pitkällee hiän ku viereen köllähtää, henki salapoo ja pulssini kiihtyy.
Nyt ku miula on mittari, uattelin verenpaineenko ensiksi mittoon,
onneksi vaimoa kuuntelin, hiän sano viskoo se kapistus jo hittoon.
Kesällä rakennustyömaalla, isäntä hermona hirveesti miule huutaa,
kestäny hän ei kommenttia, usseilla kirosanoilla aukoo rajusti suutaa.
Verenpaineen ku olis mitannu, paineet olis noussu huippu lukkuun,
piätöksen tein iheksein, en muuroo ennää tiiltäkää siihen sukkuun.
Heinäkuussa kiire on hirmuinen pitäs pankkiin noppeesti piästä,
silta pystyssä, ihan ku ois joku kuiskannu hermoja nyt iheltä siästä.
Kyllä tiällä muailiman melskeissä, herkästi pallaa ihmisten roppu,
jos ei ällyy hiljentee meno haluja, sitä noppeemmin tulloo loppu.
Viikon päivät oon mittaillu, painneet on melekein normaali tassoo,
eikä omia ei toisten virheitä, katkerana liikoo miettiä meijän passoo.
Anteeksi koittoo kaikki antoo, ihekii myös anteeksi uskaltoo annoo,
illan hämyssä tämän kirjoittelin, en tässä ennee muuta ossoo sannoo.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Seksiä ja siivousta
Viime viikolla iltapäivälehen sivuja meikä konneella sellaa,
eräs otsikko jäi mieleen; hummeetti sitä jälestäpäin kellaa.
Amerikoissa on muka hirmuinen tutkimus suatu tuas aikaa,
uutiskyynnyksen ylitti, ei asia kuuroille korville nyt kaikaa.
No yliopistossa viisaat monista aiheista tutkimuksia keksii,
mies ku siivoo ja imuroi, parit ka harrastaa vähemmän seksii.
Hiljasuus tutkijoihen mukkaa täyttää niitten makkuuhuoneen,
imurin ja siivouksen syytä; siks riimeillä isken tähän suoneen.
Mie en moisiin tutkimuksiin usko ja uskallan imurii käyttee,
vaikka kesken siivouksen ruahin aviovelevollisuuven täytee.
Sepä ois mukavoo ku lempileiskus vaikka mattokasan piällä,
rehellisesti ku sanon seksi on ussein mielessä vielä tälläi iällä.
Tutkimuksessa ilemeni parit harrastaa seksiä kerran viikkoo,
vähältä tuntuu ku huastatin muuratessa Markettoo ja Iikkoo.
Sanana tuo seksi ol ennen muka joku tapu, synti tai häppee,
nuoriso siitä puhhuu avoimemmin ja mie heitän siitä läppee.
Tuosta tutkimuksesta ei selevinny mitä tilastotiijot nyt opettaa,
pitäskö sittennii siivoominen ja imurointi miehien jo lopettaa.
Eikö mies sais ennee etes roskia lattiaharjalla kotona lakasta,
ressihän siitä tulis jos sen takia ei puoliso lemmi eikä rakasta.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Suljettu veräjä
On ilta ajatus vielä vuosikymmenien taakse heräjää,
haikeutta tuntien muistan nuoruutta ja vanhaa veräjää.
Pohjoisen tyttö olin lähdössä luotasi hyljättynä pois,
veräjän suljin miettien, miksi ei kaikki toisin olla vois.
Ero riipaisi syvältä silloin nuorena herkkää sydäntäin,
ensirakkauden huuma, ihanuus, pettymys ja nyt näin.
Yhden yhteisen kesän ilot ja surut kaksin jakaa saimme,
elon onnea, pysyvyytä, jostakin etsien suuntaa haimme.
Junamatkalla taakse jäi pohjoinen, ei istunut vierellä hän,
yksin sydän palasina, itkin, kaipasin häntä yhä enemmän,
Silloin suruissani, hyljättynä, tuskaisena elämään tartuin,
aika paransi eron haavat, etsien, empien, oikeaa vartuin.
Surua ei voi pyyhkiä mielestä oli ollut kaikki pettävää,
tulit uniini luokseni, heräsin; en sua enää koskaan nää.
Vuosien jälkeen sain oikean rakkaan, vielä sinua muistin,
nuoruus on takana, nyt menneet ajat pois mielestä puistin.
Ihmisten erotetessa tunnen surua, jotain kummaa ikävää,
monesti toinen voimattomana vajoaa, niin yksin silloin jää,
jostakin kuoren alta löysin lukijoille näin haikeaa tuomista,
eron ja tuskan kokeneille toivon aina parempaa huomista.
Risto Salmi , Savonlinna
|
Valo hoitoo
Risto mie oon nimeltäni, tahtoisin olla Urmas taikka Aamos,
pimmeitä on olleet mietteet, mut ennee ei ulkona oo kaamos.
Niin oli harmoota, ei visertäny hämärässä etes metsikössä tintti,
ihellä ajoittain iloa ja alakulloo, niistä täyttyy riimittäjän vintti.
Muurattavvoo on ollu mukavasti, no uuneja tehty vuan tuppiin,
kaamos aika on vaikeeta, pitkä pimmee aina käy miun nuppiin.
No ei tarvii paljon sytykkeitä, jos tulloo kotona asioista kinnoo,
ajan ku murjottaa, olo on ku ois muurannu jottai vähän vinnoo.
Uuninmuuruu töissä, meikä näkköö palatsii, talloo sekä mökkii,
harvoin mielipije jostakin, johtaa siihen että kaikki alakaa tökkii.
Tunne jos kuumenoo, toista loukkoo särköö lähimmäisen mielen,
koheltelen ihekkii, toisinaan toisen torut karvaasti sisälleni nielen.
Sana sannoo elontiellä pittää koittoo kaikki virheet anteeksi antoo,
taakoilla ei sua täyttee toisen harteita, vuan tukkee, nostoo, kantoo.
Hymy, hyvä sana, luo valoa, on kuin jakaisi toisen kanssa evvään,
pimeessäkin jaksamme, lämmin läheisyys tuo kuin uuven kevvään.
Pimmee tullee mennee vie veronsa, valossa paremmin ka viihtyy,
ja aurinkoisella ilemalla, pienistä asioista harvoin kehtoo kiihtyy.
Kevät kohta uusi alakaa, no valo varmasti pimmeyvenkin voittaa,
tinttikii ja muutkii linnut metsiköissä toisillensa sirkutusta soittaa.
Valoisia päiviä!
Risto Salmi, Savonlinna
|
Veroparatiisi
Riimiä piä pukkoo, ka muurataan valamiiksi ensin piisi,
no en nyt kirosanoja tähän latele sen enempee kuin hiisi.
Kiukutti televisioo kahellessa, vaimo sanoi ole vuan iisi,
korpee meikäläistäkii, eliitin meininki ja tuo veroparatiisi.
Veroparatiisi:on rahan pesu suarilla monenlaista nimmee,
valtioyhtiö lain mukkaa rahhoo sieltä ihelleen se immee.
Johtajilla renikoita rinnuksissa, imako alakaa olla himmee,
oikeesti: raha mikä sieltä tullee, sese varmasti on pimmee.
Johtajat ja ministerit rahvaalta he rehellisyyttä ka perrää,
heijän oikeutta vuan pimmeet touhut, ei he unesta herrää.
Herrat poonus palakkioita näinkin, euroja ihellensä kerrää,
varmaan mukava paratiisista uotella uutta verotonta errää.
Rahvas jos vähänkää tiet hämäränä ei oikeus suo armoo,
liemessä oot kohta, ulosmitattu kotikin se on ihan varmoo.
Velekoloista et mitenkää selevii, vaikka olis vielä tarmoo,
näy ei valoa köyhäin mualimassa, ku rahakin on harmoo.
Eliitti näyttää esmerkkii, hyö halluu vuan lissee rahhoo,
lahjukset, poonukset, paratiisit”ei niissä oo mittää pahhoo.”
Valtion yhtiöt miusta tempuillansa ommoo oksoo sahhoo,
rahvas kaiken maksaa, kenkuttaa meno usseempata tahhoo.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Riemua rantatiestä
Runosuoni miulla puloppus, no nyt voitte lukkee tuas riimittäjämiestä,
tuo hatun alus pitkään aiheita pohti, kirjoitan nyt uuvesta rantatiestä.
Kyllä nyt on ilo aijoo uutta tietä, ratin takana varmaan moni tuumoo,
ihhailla vanhoo miljöötä ja uus maisema, se minnuukii ihan huumoo.
Tie on tekijöitten ja suunnittelijoitten tulos, ihan ympäristö taideteos,
taiteeksi senkin voi ymmärtee, se on ku suuren luokan mestarien veos.
Matkailukaupungille tarpeen, Olavinlinnan lisänä sehän on vetonaula,
Saimaan suaria ja rantoja, autonnii ikkunoista kurkistelloo moni kaula.
Monneen pöytään tien teko leipee toi, toivooki antoi - elämään valloo,
ka hieno asia on sekkii ku alakavat Kasinolle suunnitella sitä tornitalloo.
Rakentajille täytys suaha töitä, sillo sitä voipi ihestään toisillekkii antoo,
toisiaan varten tiällä ollaan, mietteissäin ajoin lähellä Huapavein rantoo.
Meikä kyllä aijaa ussein tuttua katua, myöskin vielä keskustan kautta,
ajelen torille kahville, tai asijoin vaikka puotiloissa lahja ostosten tautta.
Raskas liikenne ei liukkaalla jumitu, nyt on keskustassa enemmän tilloo,
ei oo niin paljon vuaroo suojatiellä, ei paksu pakokaasu keuhkoja pilloo.
Miusta ol hyvä ku valtion herrat laitto perämehtään rahan haisemaan,
keskustan viertä tie mukkailoo, soppii oikein mukavasti se maisemaan.
Tietä on uotettu kymmeniä vuosia, ka tää on muistakii vamasti hienoo,
pysähtyneisyyven aika on ohi, hävis rytteiköt, komeeksi tuli koko tienoo.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Riiimien ripsaus Rootokselta
Riimittäjän vintissä syksyin ja kevväin silloin siellä tuulee,
viiratessa uattelen jokohan minnuu joku ruuneperiks luulee.
Lomasta nyt rustailen, piti piästä sinne missä vuan on lämmin,
kotimuata molloomatta, ussein siellä ka kylymässä rämmin.
Rootoksen rantamilla ajatukset eivät juohu tiiliin eikä paljuun,
rasvoo laitan runsaasti, sillo ei tule palovamma minun kaljuun.
Piitsin aurinko tuoliloissa näkköö paljon ruskettunutta pintoo,
ka rohkeemmilla neitokaisillla vilahtelloo paljasta myös rintoo.
Vanhemmaksi ku sitä ellää, ehtii jostakii levähtämis paikkoo,
tiälä sitä hermot leppee, ressikii vähäks ajaksi ehkä kaikkoo.
Hotellissa on hyvät ruuat, eipä viikkoon tarvii kattaa pöytää,
tavernoissa varmasti myös matkalainen, herkut sieltä löytää.
Merivesi on lämmin, kaupunki muutaman kilometrin piässä,
puotiloissa ei meikäläinen jaksa kulkee ennee tässä iässä.
Eräs lomalla oleva pari mukavan homman ajankuluks keksi,
ka merenranta töyrään takana, heillä harrastuksena ol seksi.
Tälläistä tarinata, sunnuntaina kottiin muuruut sielä alakaa,
arki koittaa, loma ohi, vettää täytyy hualarit vuan jalakaa.
Matkalaisen riimit rahvaallekkii rantamilta jostai sieltä riivin,
turvallisesti kottiin varmaan piästään tiältä sinivalko siivin.
14.9 2012 Risto Salmi, Rhodoksen rannoilta
|
Mänty muistelee
Tänne kasvoin kujan viereen kulkijain, en kauaksi saloille suuriin,
vuosikymmenten jälkeen pieni koivu, punoit juuresi minun juuriin.
Näin yhdessä on eletty rinnakkain, läheisyys tuonut turvaa meille,
kujan kulkijat monet vaihtuneet, menneet kulkemaan suurille teille.
Kun vartuit hentona koivu kupeellain, kurkotit oksieni välistä valoon,
kevään tullen sait hunnun niin vihreän, se vei tunteeni hurmion paloon.
Sinun olemus suora ja mutkainen, latvasi ylhäällä alla sinisen taivaan,
oma latvani monihaarainen, taimena monet kolhut vei tuskaan ja vaivaan.
Koivu: oksillasi kuulen laulun lintujen, kesäilloin ja aamuisin varhain,
tuulen henkäys luo lehtien värinän, se ihanuus on kesän hetkistä parhain.
Olin ennen vain orpo yksinäinen, lähikoivuja katselin kainosti salaa,
vaalea on runkosi mutkikas, jotenkin kuin sadussa se nyt minua halaa.
Elossa mentävä on eteenpäin, vuosirenkaani kasvaneet sataan kertaan,
ikä painaa, rinnallasi on elämä ollut hyvää, en tiedä mihin sitä vertaan.
Kylmä, helle; sade, ne ovat elämää sekä rajut myrskyt on tuulten tuomaa,
kujan reunalla vahvana vierekkäin, ei meitä usein kulkija edes huomaa.
Kasvettu on ihan kiinni toisiimme, ollaan toisiamme varten kuin luotu,
onnea on elon matkalla, ei meidän juurelle sahaa ei kirvestä ole tuotu.
Kerran koittaa päivä viimeinen, elämän laki ei armahda myöskään meitä,
iltalenkillä ”satusetä” rustasi tämän tarinan, en riimejä kuitenkaan uuniin heitä.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Raksan raatajat
Kevät toi, kevät toi, pirttiin töihin uunimuurarin,
uunin teon jäläkeen remonttiin mukkaan maalarin,
kevät toi työhön hikoilemmaan myös hanslankarin,
ja rannalle remmiin, mualiman murjoman tutun hampparin.
En paljon minä löysästä laastista kärsinyt ole,
olen apurille arasti joskus siitä vuodattanut, muutaman naisen,
kanssa poikamiehenä pelehtityt olen, mutta vain Pirjoa rakastanut.
Kesällä siellä, täällä muuraili uuneja uunimuurari,
kesällä ahkerasti töitä teki seinustalla maalari,
kesällä paino kahta vuoroo eräs hyvä hanslankari,
rantaremmissä ryyppäs iloisena myös tuttu hamppari.
Kuin katkoterän veitsi mun rintaani viilsi, Kuusamon
tyttö, sinun katseesi viimeinen, sinne portille jäit
silloin yksin, olit ollut mulle viekas ja petollinen.
Rakennus puumi piti töissä syksyllä uunimuurarin,
sisätiloihin syksy sade vei myös mestalle maalarin,
repsikan hommat pitivät työssä myös hanslankarin,
liekkihotelli kutsu syksy sateesta sisälle mualiman
murjoman tutun hampparin.
Oi miksi minä korvessa synnyin, olisinpa syntynyt
muualla, minun armaani ei ehkä koskaan
aja takkoo mua luualla.
Sähkövero nousi talvella, sai töitä tuas uunimuurari,
uudessa talossa tuunaili talvella myöskin maalari,
eikä lomautusta talvella suanu hyvä hanslankari,
liekkihotellissa muisteli kesää, mualiman murjoma
tuttu hamppari.
En paljon minä löysästä laastista
kärsinyt ole, olen apurille arasti joskus siitä vuodattanut,
muutaman naisen kanssa poikamiehenä pelehtinyt olen, mutta vain
Pirjoa rakastanut.
”muunneltu sanoitus muurari lauluun”
Risto Salmi, Savonlinna |
Muistoja elontieltä
Menneitä pojalle muistelin, kun nostin hänen kanssa muurii,
synnyin minä köyhään kottiin, no huaveet eivät olleet suurii,
rengin työtä tein nuorena, tyhjensin silloin monta lanta kuurii,
vaimon löysin hyvän, onni oli matkassa vai liekkö ollut tuurii.
Joskus koulumatkalla kiusattiin, se täytyi häpeillen vuan niellä,
kuljin kuin jostain turvaa hakien, oli kai suojelusenkeleitä tiellä,
renttuilin usein nuorempana, oli myös minulla lystiäkin siellä,
en saanut amerikan perintöä, leivän olen repinyt vuan hiellä.
Luojaan olen luottanut, hän minullekkin heikolle kaiken antaa,
horjuvaa ja huonoa ei Hän hylkää, on luvannut myös kantaa.
harhassa usein ,tarkoitusta hakien kulkenut olen elon rantaa,
matkalaisen tiellä välillä kivikkoa, askelien alla myöskin santaa.
Raskas on raksamiehen ammatti, silti muuruu työstä tykkeen,
tuonne syrjäkylän mammalle torppaan uunin tuasen pykkeen.
Lahjaksi olen suanu lisäksi myös tämän runo suonen sykkeen,
iloksi kai rahvaalle ja itelle riimejä lehti palstoille usein lykkeen.
Huumori pidä huulillasi joskus hyvä juttu piristää aina mieltä,
silloinkin se auttaa, kun elämä myllertää ja menee päin pieltä,
synkät pilvet tuuli vie, niiden takaa kirkas päivä paistaa sieltä,
tälläistä tarinaa tällä kertaa kirjoittelin meikäläisen elon tieltä.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Mualiman miehet marjassa
Ka miusta monet suomalaiset marjan kerreejiä liikoo parjoo,
eiköhän tuolla mehtilöissä löyvy kuka halluu, tuota marjoo.
Se nyt joitai tietennii harmittaa jos tulloovat lähelle talloo,
he mualiman iäristä kerreejät tekköövät miusta jottai jalloo.
Ei marjastus huvita miun nuorta,enempi vanhempoo väkkee,
ei tietokonneen iärestä piäse, eikä enne ku salkkarit näkkee.
Sitte onkii jo hämäree on kaikenlaista iltasella niillä hommoo,
sitä nuorilla pittää olla muka nyky mualimassa aikoo ommoo.
Sulukavalle ku ajettiin töihin myö erräänä uamuna varhain,
siäkii oli sillon ka marjan kerruuseen miusta kaikkein parhain.
Siinä hyö ajoivat hiljaa miun eillä, muaniäristä tänne tulleet,
katehi en mie, vaikka heillä lähtiissä oiskii lompakot pulleet.
Kuski autossa ol miule kohtelias ihan käillä ohitusta näyttää,
mielessäni toivoin , että ahertaminen heijän sangot täyttää.
Heijän elo on muaniärissä heikko, lapsi perreillä aina tiukkoo,
matka kulut ja eläminen tiällä, ansiot varmasti ihan niukkoo.
Sana sannoo pittää ymmärtee muukalaista ja mualiman miestä,
no kahville sisälle pyytee, eikä harja kourassa heitä sua piestä.
Neuvvoo vuan löytämään heille parempoo marjastus paikkoo,
kohta syksy ja talavi tulloo, hyö ommaan muahan tuas kaikkoo.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Koivun oksalla
Mie sitä poikasena kiipesin oksalle istumaan koivu puuhun,
ussein siellä istuin, en aikoo tuhlannu mihinkään muuhun.
Koivun rinnalla kaiketi uattelin miten miun elämä männee,
kiipeily oli silloin mukavoo jotennii aina miusta niin jännee.
Kerran otin puukon, kaiversin nimikirjaimet puun kylkeen,
kai mietin, en kai jää isona yksin kun tämän koivun hylkeen.
Ei se koivun oksa onneksi milloinkaan poikki allani katkennu,
olisi kai joku paikka murtunu, taikka housut ainakin ratkennu.
Mahloo vuoti se kaiverruksen kohalta koivun kuvetta pitkin,
herkkyyttä tunsin jo poikasena, tuolle asialle ihekseni itkin.
Laitoin mie sitten nimikirjainten piälle ruskeata lattia mualii,
kaitse luonto sitten loput hoitaa ja muutennii koivua vualii.
Unohtui vuosikymmeniksi kotikoivu ja nimikirjaimet siellä,
huaveet totteutu, en oo yksin tarvinnu taivaltoo elon tiellä.
Omat pojat kasvaneet kaupungissa, kohta miehiksi varttunu,
heillä on konneet ja kännykät, ei he oo koivunoksiin tarttunu.
Koivu kasvoi, meinasi piipusta tulevan savun tulonkin jo estää,
veljeni kaatoi sen, haikeutta vähän tuntien koitan asian kestää.
Uatoksissa löysin ihteni koivun oksalta vuosikymmenten takkaa,
kahtelin vielä nimikirjaimia, ennen kun veljeni sen haloiksi hakkaa.
Risto Salmi, Savonlinna
|
”Suarasta” ei oo vuaroo
Mie uattelin näin Joulun alla kehhuu tuota meijän tuvan ”Suaroo”,
hiän on hyvällä tuulella sillo ei oo tästä lurituksesta mittää vuaroo.
Jottai mie meijän elämästä kirjottelen, vaiko vuan ihekseni hourin,
omalle sulosuttajalle pittää olla hellä, ei lähestyy häntä kovin kourin.
Kiitän ommoo vaimo puolta, on vuosi tuas elämässä yhessä kulettu,
ilosena aika usseesti, pahalla piällä on ovet paukkuen myös sulettu.
Anteeksianto kuitennii meijän rakkaavessa vielä hyvinkii pelloo,
ei oo tullu piän ajatuksiin että joku toinen tulis hallitsemmaa helloo.
Ilikeen rahvaalle kirjottoo, paljon mie omasta”Suarastani”tykkeen,
potkuu antaa elämääni, suapi aikaan ussein syvämmeeni sykkeen.
Joulukii suahaan omassa tuvassa rauhallisesti hiljasuuvessa olla,
aisoissa minnuu on aikanaan pitäny, muuten voisin olla hunningolla.
Nyttii Jouluksi emäntä hiäree keittiösssä, paistaa ja kaikkee laittaa,
kyllä on niin toimelias, herkkuruuat kyllä meikäläiselle ne maittaa.
Kahottiin lahjaksi vaimon kaa yhessä keltasta aurinkoista yömekkoo,
hiän laittaa saunan jäläkeen sen piäle, piä miulta pahemmaks sekkoo.
Hyvvee Jouluu riimieni lukijoille, ensi vuonna suatte uusia kai kuulla,
hymmyy riimeillä koitan suaha aikaan, sitä on vähän immeisien suulla.
Kirjakii on tekkeillä näistä höpinöistä ensi syksynä voitte niitä ostoo,
riimitys taso on mitä on, ei sitä meikäläsen älyllä ylemmäs voi nostoo.
Iloista Joulumieltä!
Risto Salmi, Savonlinna
|
Jymy- pakkaus
Uamu kahvii juuvessa jysähti,yhä levveemmäksi tuli jakkaus,
luin lehtee, mainoksessa luki nyt on tarjolla jymy-pakkaus.
Riimein kerron tuas tosi tarinan, enkä missää kohtoo vuskoo,
tupakka on asia, sese ku loppuu tuottaa se immeiselle tuskoo.
Isäni oli kova työn perrään, ka myöskin mahoton tupakkamies,
hiän poltti pirtissä savua tuprutti, joskus myöskin uuni sekä lies.
Sätkee Isä vainoo viänsi, ka silloin aina sanomalehen kulumaan,
sitte ku tulta tarjos se oikee roihahti, joskus sätkään ni julumaan.
Leikissä siskon kanssa yritimme ottoo savua Isän hatun sissään,
turhoo se ol meijän savuleikki touhu, eihän savu kestäny missään.
Sinne se vuan savu kiurusi meiltä karkuun kohti koti pirtin kattoo,
muistissa tuo on asia pysyny, riimeiksi kuluki tänään tälläistä rattoo.
Isä oli kai unohtanu ostoo, joku sunnuntai kessut mänivät loppuun,
raivoili jotain hän tupakan tuskassa,viimein kait hiän suostui soppuun.
Isä laittoi minut nuapurin kioskin pitäjälle, aroma tupakan hakkuun,
oisko palakios jottai luvnnu, silloin sai tyytyä vain pieneen lakkuun.
Isä oli joskus ankara, mutta oli häntä kohtaan syvämmessä rakkaus,
mutta kioskin pitäjä sano ei oo aromoo, on vuan tuo jymy-pakkaus.
Sen kun vein Isälle, hiän kiroillen heitti jymy paketin pitkin seinää,
jotakii ulos männessään murjas, polttaa hiän ennen vaikka heinää.
Aikansa kaikella mualimassa, nykysinkää ei tarvii tyytyy jymmyyn,
en moralisoi tupakasta, riimein yritän vuan kiäntää suuta hymmyyn.
Maistu miullekkii tupakka, onneksi jo kauan sitte piäsin siitä erroo,
valtio nyt kärsii, ministerit: voisko asialle mietti jottai uutta verroo.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Ajelimpa perässäsi
Helle päivänä kaupunnilla automies naisia siikoo,
mutta tolokku se pittää olla ei sua tiirata liikoo.
Ruuhkassa ku aijaa äkkiä männöö toisen perrää,
elä huaveile liikoo naisista, nyt äijä unestasi herrää.
Miehenä tiijän mitä ehkä ajattelet omassa piässä,
ei nuoret naiset sinnuu noteroo oot kohta eläke iässä.
Ukkomies jos oot uattele vuan aina ommoo kultoo,
siihen asti aina enne ku on piällä par kuutioo multoo.
Saitpa silimiisi männöö retongissa nuapurin Elema,
sorriilta näyttää katseella totesit on lyhkänen helema.
Saman ikäsii siinä siule varttunutta silimän ruokoo,
ei sais himoiten kahtoo, edessä autoa ajava huokoo.
Riimin sanoilla koitan totistoo miehistä asioo rehtii,
niin vain on katse naisten perrää myös miulla ehtii.
Onko helle käyny piähän vai nuppiko miulta sekkoo,
tekstikii tällästä, oon monella lailla vajavaista tekkoo.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Akkuja latasin
Näläkä se minnuu tuassii loman jäläkeen miäree,
miunkii piti vuan palata tutun luastipaljun iäree.
Hormistakkaa isäntä sano ettei sua tehhä viäree,
talon emäntä meille tuvassa päiväkahvia hiäree.
Akkuja muka latasin- nyt tuas hirveesti on virtoo,
kai muuratessa uuninpankolla hiki tuasen irtoo.
On mentävä vauhila sinne missä on letka ja palju,
hatun alla seuroo mukana kesän ruskettama kalju.
Pojallekkii sanoin nyt sitä ei ennee jatketa lommoo,
on sitkeesti painettava helteessä tuttua hommoo.
Paljon töitä ja joka paikkaan tuas aina hirveä hoppu,
loman jäläkeen ei niin herkästi pala miulta roppu.
Jaksakee kolleekat ei kaikki muurit oo vielä tehty,
jotenkii riimin sanat miun aivokopastani tuas ehty.
Muurin aukkoon vuan tiiltä jonka laastilla sulloo,
vuojen ku melekein painaa, tuas uus kesäloma tulloo.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Rippaus iloa
Meikäläisen piässä, tuas hirvee oikosuloku sattu,
tyhjän yllä kallellaan ol miulla, musta lippahattu.
Mieleen asia tuas jysäht, melekein pommin lailla,
riimin sanoin retostan, mistä en nykyään oo vailla.
Kirjoitan siitä nyt tarina, kun en muuta minä keksi,
juttuu tulloo tuutista, aiheena on ussein siellä seksi.
Lehet siitä kirjottaa ja ratiossa joku tuasen huastaa,
yks tiukkapipo kaveri totesi, että kyllä se on suastaa.
Puhasta on puolisojen seksi, ei siinä oo kaet pahhoo,
vuan miten on, jos sillä alakaa tienoomahan rahhoo?
Luoja asian on siätäny, halut nuo immeisille luonut,
rippauksen sitä iloa elon arkeen, sillä meille suonut.
Mieli hyvvää ja toisen läheisyyttä, jokkainen kai uottaa,
sitä kaipoo immeiskeho, hyvä suhde niitä aina tuottaa.
Salloo päin riimit tein, vaimo varmaan näistä suuttuu,
lähele ei laske päiväkausiin, meiltä jottai tuasen puuttuu.
Meikä on kotona ja mualimala joskus aikamoinen ketku,
huumori pittää aina olla mielessä, ja piässä jokin metku.
Tiijän että vaimoon miun luritukset ja lepyttelyt uppoo,
hymy hältä jo nytkin irtoo,kohta hiä jottai miule luppoo.
Rippaus iloa pimmeisiin iltoihin, se se on kohta kaamos!
Risto Salmi, Savonlinna
|
Armahtaja
Sinut ristille silloin naulittiin,
Jumalan poika, Nasaretin lempeä mies,
piikki kruunu päähäsi laitettiin,
Rooman sotilaat sinua ruoskien pies.
Myös ryövärit oli rinnalle naulittu,
sinun ristisi lähelle aivan,
kuinka kestit tuskat hirmuiset,
tuon ivan, pilkan ja vaivan.
Kaikkien synnit silloin sovitit,
tuona Pitkänäperjantaina,
kun osaisin olla siitä kiitollinen,
ja turvaisin armoosi aina.
Sinä huonot ja kurjat huomioit,
kun Galilean teitä sinä kuljit,
myös ryövärin ristillä armahdit,
ennen kun silmäsi suljit.
Sinä etsit tilaa kaikkien sydämmistä,
sinun ohjeita kun osaisin täällä käyttää,
Pahat teot pyyhit kaiken Golgatalla,
näin tahdot tietä taivaaseen näyttää.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Juhlahummuu heinäkuussa
Tyttöjen perrää miula nuorena ol mahoton vimma,
en yksin ellee halunnu löytyisipä jostai miule kimma.
Ei meikää koskaa oo lähennelly runsas naisten kirjo,
No tärppäs löyty oikee läks matkaani pässistä Pirjo.
Vauhilla on elämä ehtiny, nyt on uotettu tätä kessee,
yhä om rakas noita meikäläisen vuatteita pessee.
Heinäkuussa hiäpäivänä hän viiskymmentä täyttää,
kauniilta vaimolta hän miun mielestä aina näyttää.
Mie sitä oon miettiny mitä hälle nyt lahjaksi annan,
viiskymmentä ruusuu ainakii hänen sylihinsä kannan.
Käväsen liikkeestä kahtomassa kultasta ranne korruu,
lehestä sua lukkee tätä hälle tehtyä viimesintä lorruu.
Suurin lahja li ku papin iessä miut hän omaksi sai,
eik ole osotetta vaihettu ja sanottu että kut pai.
Onne Pirjo siule toivotan, terveyttä ja pitkää ikkää,
et ikäloppu ol ei viiskymmentä oo ikä eikä mikkää.
Iloista viiskyt vuotispäivää!
Risto Salmi, Savonlinna
|
Käämit ei aina kestä
Se se meikä ihteesä tuas konneen iäreen hilloo,
saisko riimi sanoilla jollekkii vaikka lohtua tai illoo.
Pimmee aika tuo miulekkii hieman ala kulloo,
katotaan miten riimitys nyt tännää sitte rulloo.
Miun piässä aika harvoin, ressi runteloo ja rassaa,
pimmeillä kujilla nyt liikun,meinoo lyyvvä ihan kassaa.
Asiat vuan tahtomattaa joskus luisuu vähän vinnoo,
hermoja se tuasen koitteloo ja kiristää vuan pinnoo.
Ihme se jos immeisellä aina mänis tasaisinta lattuu,
sehän elämä kuin ois uni kuvvoo ja suloisinta sattuu.
Huaveissa vuan meikä yltää ehkä sinne satumaahan,
kiireisessä mualimassa ees taas sinne tänne paahan.
Iloa ja lämpöä koitan riimeillä ja uuniloilla tuottaa,
usein hyvä palaute luo uskoa, moni minuun luottaa.
Kritiikkiä tarvitsen sitäkii meikäläisen piähän soppii,
vajavainen oon matkamies, tiälä aina uutta oppii.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Onnittelut Isänmaalle
Suomi yhdeksänkymmentäkolme vuotta,
täyttää kuudes joulukuuta,
kantoo otan kemuloista, en mie mittää muuta,
mielestäni juhliin pitäis kuhtuu köyhee kansan sakkii,
niitä myös joilla ei ois varroo ostoo pukua ei frakkii.
Presitentin linnassa kutsutut juhlia nyt pittää,
kansa niistä viulut maksaa, vaikka maistaa saa ei mittää,
ärtymys sillo mieleeni väkisinkin tulloo,
ku onnistunneet, äveriäät syövät siellä kahvin kanssa pulloo.
Pukuja on monenlaisii piällä juhlaväen,
tyylikkäitä asusteita kieltämättä naisillakin näen,
soittokunta illan soittaa, solisti laulut hyvin laulaa,
herrat rouvvinensa tanssii, hiki monella vuotaa pitkin kaulaa.
Rinnoissa on paljon mitalleita- ansaittu ne työstä,
paljon kansaa kärsii köyhyyvestä, reijät loppuu vyöstä,
varakkaita suurin osa, ei ne mökin Maijoo mukkaa pyyvvä,
koskaa ei mökin Maija oo suanu kansan laskuun syyvvä.
Juhlapöyvvät hyväin ruokain paljouvesta melkein notkuu,
poolimaljat antaa juhlijoille illan tullen sopivasti potkuu,
valtakunnan eliitti se tiällä suuret korotukset,
optiot ja isot eläkkeet ihellensä kahmii,
mitä vielä- linnan juhlissakin kaikki herkut napoihinsa ahmii.
Sotaveteraaneille suuri kunnia aina pittää antaa,
ilman heidän urheutta ei olis meillä maata eikä rantaa,
varjelusta, suojelusta, Jumala aina Suomen maalle suokaa,
että rauha olisi kansallamme näin sydämeni huokaa.
Itsenäisyyspäivänä
Risto Salmi, Savonlinna |
Ruumenkoppa
Löytyi nupin syövereistä vielä vähän jutun juurta,
sanoillakin kun voip sepittee – jotain aivan suurta.
Vielä kun saisi lehestä tälle tarinalle palstatilloo,
ei kai kukkaa sano tuasko se ihteesä otsikoihin hilloo.
Omasta lapsuuvesta tahon teille riimin sanoin kertoo,
vaikka koti oli köyhä ei löyvvy sille mualimalta vertoo.
Haikeus kirjoittaessa tullee-kyynel aina sillon karkaa,
sisältä päin olen ujo, heikko - voi minun mieltä arkaa.
Linja-auto toi Äidin ja minut Mustasalon tienhaaraan,
Isällä ja Äidillä ei ollu varraa hienoon taksikaaraan.
Kelekan piälä ruumenkoppa, hangessa jatkokyytii uotti,
kätky korven torpassa tyhjänä, siellä uinujoo jo vuotti.
Sellanen on ollu ensimmäinen matkani Mustaansalloon,
vähhään siellä tyyvyttiin hämärässä öljylampun valloon.
Korvessa siellä sitä vartuttiin, ehittiin elämisseen taitoo,
läskisoossii syötiin ja leipee sekä aitoo lehmän maitoo.
Hymyn kera mietin menikö tiellä ruumenkoppa kummoo,
veskelekassa minnuu vetivät-ei meillä ollut sillo hummoo.
Ruumenkopassa alako miulla ensimmäinen korpi taival,
sisulla on sinnitelty etteen päin, joskus aika suurel vaival.
Paljon olis kertomista salomailta, mutta lopetan nyt tähän,
kotikontuja ja korpikuusten huminoo kaipoon aina vähän.
Lahonnut lie ruumenkoppa, jossa Äiti minut kotitölliin kantoi,
oma koti ja Äidin, Isän huolenpito, se aina suojan meille antoi.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Pimmeestä Valloon
Monet miulta kyselee missä juttuineni luuraan,
tuumasin tuosta; immeisille uuneja vuan muuraan.
Pimmeen talven ajan aina hiljasuuvessa lymmyyn,
sattuvilla sanoilla saispa tuas suupielet hymmyyn.
Pimmeetä ja hämäree, luntakin aina vuan tulloo,
takkusesti muuruumieheltä sillo riimin teko rulloo.
Töitä vuan on paiskittu; uuneja immeisien tuppiin,
no kevvään korvalla juttuja tekemään mie ruppiin.
Töistä täyttyy allakka; edessä monen monta muurii,
tillauksia tulloo, kerkiin tuas vastata mie vuan luurii.
”Jänkä” Tapsa Kittilään meille uunin muuruun lykkäs,
kannustanu on; miun riimeistä hiänkin aina tykkäs.
Monta ystävää miulla lukijoiden joukossakin riittää,
kivalta se tuntuu kun moni usein riimeistäni kiittää.
Välillä on kirjoittamisessa hyvä pittää pientä taukoo,
hiljasuus ja rauha ehkä tukkosta runosuonta aukoo.
Sanomaa ja sanoja löytyy riimiin vielä tänään vähän,
Ystävänpäivä terveiset nyt laitankin lukijoille tähän.
Aurinko näyttäytyi se säteillänsä päivää meille jatkaa.
Ystävän rinnalla on hyvä kulkea elontaipaleella matkaa.
Hyvää Ystävänpäivää tänäänkin!
Risto Salmi, Savonlinna
|
Elämäni poluilta
Renki poikana sain hevosen valjastuksesta opin,
tarkkaan katsoin opetusta pihalla Mikon Topin.
Ajelimpa kolikko kärrilöillä Kallen kanssa lantaa,
huaveillen kahtelin perrään piika tyttö Mantaa.
Kisalassa tansseissa käydessä otin ussein juomoo,
ihmetteli silloin ku ei tytöt meikäläistä huomoo.
Aika ussein piti olla kännissä, ku alas tultiin mäki,
päihtyneessä tilassa moni silloin meikä pojan näki.
Kotoa läksin Svetokorskiin piäsin sinne kesätöihin,
lokakuun tullen armeija puki minut taistelu vöihin.
Armeijan jäläkeen tieni sitten Espooseen se johti,
nuori olin silloin elämä edessän valoisana hohti.
Raksalle menin töihin, repsikaksi muurareille silloin,
huavekuva ammatista muurarin iti mielessäni illoin.
Kurssin kautta Kouvolassa opin alkeet ne sieltä sain,
koti kontuvilta aina rohkeasti töitä minä sitten hain.
Vuosikymmenet menny, käsi kauhaan vielä tarttuu,
oma poika mestoilla ammattiin jo vierelläni varttuu.
Isännäs en oo piässy, halluunkii aina olla minä renki,
juomasta oon vappaa,ei haise miula huurteiselle henki.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Humma
Kesä lomalla vaimo sano miule et johan nyt on kumma,
reki meillä ompi mökillä mut sen eestä puuttuu humma.
Uattelin muurata sen, sit mietin pittääpä tehhä muusta,
viimein sitte hokasin hevosen tehhä järven hakopuusta.
Tukki pölökyn ympärille innoissani sitä sitten naulaan,
mietin hakoja kiännellessä - tuo pittää laittaa kaulaan.
Inspiraation iskiessä humman tekkoo lopettoo ei malta,
vielä pittää häntä laittaa, tuo puu puuttuu mahan alta.
Länget sekä ohjakse, aisat myöskin hummalleni hankin,
hakopuihen nosto järvestä oli kaiketi hommistani rankin.
Siinä se suapi vartiossa humma olla meijän mökin luona,
ei kukkaa vieras viäräleuka oo heiniä sen etteen tuona.
Vaikka riimilläni retostan, kommeelta humma kyllä näyttää,
joskus miekii äijä parka ossoon oman vaimon toiveet täyttää.
Kiitos pittää heittee yläkertaan ku on jottai lahjoja hän suonu,
iloa olemuksellaan tää humma on meijän kessään sitte tuonu.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Ihana yöpaita
Riimin sanoin totta huastan,
enkä sepitä nyt mitä sattuu,
tuannoin olin lahja haussa,
kävelin pitkin piäkattuu.
Hirmusella pakkasella,
törmyytin ihteni tuttuun puotiin,
iloiset kasvot myyjillä,
lämmin katse minnuu kohti luotiin.
Uattelin vaimolle olla reilu,
en pihistä, en esitä nyt saitoo,
tuttu myyjä ehdotti vaimolleni lahjaksi,
kaunista yöpaitoo.
Siinä se lahja, pitkä, lämmin,
laatutuote ja varmasti aito,
hyvään kaupantekoon myyjällä,
varma kokemus ja taito.
Pyhäuamuna vaimo kauan yöpaitoo
piällänsä hiän pittää,
tykkäs siitä, entisillä paitoloilla
tekkeekö niillä ennee mittää.
Ilo se miunkii rintani silloin tuas
vaimoo kahellessa täyttää,
ikkeekii meille jo tullu,
nätiltä hiän yöpaita piälläkii näyttää.
Runon kautta tutustut riimimieheen,
outoon vähän kummaan,
arkipäivän asioita elämästä,
yksin yhteen tälleen summaan.
Yöpaidan tiimoilta,
minun mielitekkoon lopuksi tässä vielä tullaan,
usein vielä innolla,
poiskin hänen piältä, vauhilla sen rullaan.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Sillo riivas tuo viina piru
Aina tansseista miekii nuorena haeskelin ihelelleni heiloo,
ussein siellä käyvessä mie huastatin yhtä ”korpikylän Eiloo,”
nuapurin Kake sano miule lähtään tansseihin tuusmäkkee,
no mie tuota uattelin, siellä sitä vissii nyt sitte Eilan näkkee.
Hilpeenä autossa otettiin Kaken kaa pullosta monta naukkuu,
kaupunnissa ravintelissa piäle vielä jos jonniilaista paukkuu,
liput myö ostettin piästiin sisäpuolele sinne tunnelilavvaan,
en muistoja vaimolta pimitä, illan kiemurat lukijallekii avvaan.
Kihahti se viina piähä, se se vei alaku illasta jalat miun alta,
järjestysmies törmyytti ulos, en mie ulokopuolela olla malta,
takaisin mie sitten vielä koitin uuvestaa portista sisälle tulla,
no kohta sitte polliisi ol toisessa hihapuolessa kiinni jo mulla.
Sellane äkkikiänne tul sinä iltana siihen naisen haku kutkaan,
polliisi autolla veivät vauhilla miut sinne kaupunnin putkaan,
petoni lattialta uamulla piä hirmusen kippeenä mie heräsin,
muistin rippeitä illasta kovin rauhattomana mielestä keräsin.
Puoleenpäivään säilössä pitivät oli piästä höyryt jo haihtunu,
uhmakkaat ajatukset pelokkaaksi mielessäni vissiin vaihtunu,
siitä jiäp takaraivoon varmasti oppi, ku sillee kännissä seiloo,
sakon sain piäle, en etes unissani nähny siellä korpikylän Eiloo.”
Risto Salmi, Savonlinna
ei ennää tippookaa missää kuussa!
|
Raksoja oon kolunnu
Uattelin tuas alakoo kirjottaa, jottai uutta lorruu,
moni lukija tästä tarinasta, tuskin minnuu torruu.
Paljon suan mie palautetta, immeiset vuan kiittää,
meikä näillä riimilöillä, muka mainetta tuas niittää.
Kansakoulu pohjalta, kirjaimia laitan tällee jonnoo,
kielioppikii on hepreoo, sen jo huonompikin honnoo.
Opettajat kouluissa, siälistä luokalta kait aina piästi,
niin se oli parempi, he hermojansa sillä ehkä siästi.
Turhaa liika koulun käynti, en ois suanu valako lakkii,
Raksalle piäsin töihin, oon kantanu hualarii ja pakkii.
Siihen on äly riittäny, ossoon tiilen toisen piäle laittaa,
silti miusta muuruuhommat, aina mukavalle maittaa.
Nyt sitte pojan kanssa, muurataan uunii sekä takkoo,
juniorikii miusta mukavasti, tiiltä tiilen piäle nakkoo.
Ravakasti kauhaan tarttuu nuori, silloin aena jaksaa,
isälle hiä huasteloo, työstä hälle hyvin pittää maksaa.
Hyvä ettei miusta tullut maisterii ei ministeris miestä,
en sillo tekis mammoloille, uuni, hormii enkä liestä.
Lysti on myös kirjottaa, ehkä tosikko vissii näitä vihhaa,
lahjaks oon suanu täänkii taijon, en sitä piilottele hihhaa.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Elämän riemua
Immeisien tuvissa kulkiessain huastatin Liisoo, Lyylii ja Kaisoo,
Venäjän muassa muuratessain jututin Olgoo Tanjoo ja Raisoo.
Naisten kanssa aina oon pärjänny, he on kai luottanu minnuun,
muuta en oo heiltä pyyvelly ku ruokoo ja kahvii joskus kinnuun.
Torpassa pienessä emännän, parhaita paloja minulle on suotu,
rikkaan kristalli saleissa, ei ees kahveeta muurarille tuotu.
Evväät pijän sillo matkassain,muuten näläkään olisin jo kuollut.
Ilimoo oisin sinä päivänä vuan haukannu, ja kuivia huulia nuollut.
Muuruutyö on mukavoo siitä meikäläinen aina varmasti tykkää,
vauhilla vakaasti kuitenkin meikä yhden tiilin tuas uunihin lykkää.
Loruja aikani kuluksi kirjoittelen kun siihen taitoni jotenkin riittää,
iloiset ilmeet tuttavie kasvoilla, niillä minua he jutuista kiittää.
Perhe minulle kaikki kaikessa, vaimon huolenpito minusta parhain,
on niin touhukas, tarmokas emäntä, nouseekin jo uamulla varhain,
Poikia olen kasvattanut, elämän syrjään kiinni opettaen heitä vienyt.
ilo on usein täyttänyt elämän, ei ne isän murheista varmasti tiennyt.
Taival on ehtoo puolelle tallattu vuosi kymmeniä saisimpa aikaa,
lasten lapsia toivoisin näkevän miten niiden riemu leikeissä raikaa.
Luoja ajan minullekin antanut miten kauan mun vaellus kestää.
nyt eletään vielä täysillä, eikä elämänriemua mikään voi estää.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Kohtasin sinut
Lehdet on minulta julkaisseet, monen monta riimi juttuu,
näillä olen halunnut ilahduttaa, fania, vierasta ja tuttuu.
Aiheita niihin etsin elämästä, niitä on jo melkoinen kirjo,
mukana usein myös meijän hellan hallitsia, iki oma Pirjo.
Muistan aina sen illan, vaikka silloin meni usein luijaa,
kun ujo maalaispoika minä haeskelin itselleni muijaa.
Poikamiehen aika päättyi, kun käsi Pässin oveen tarttui,
e silloin olis uskonut, hän pöydässä sisällä jo varttui.
Pässin pöydässä siinä hiljaa istuttiin, yö jo illan voitti,
jukeboksi nurkassa silloin monet biisit varmaan soitti.
Lähdit silloin mukaani vaikka kovin arkakin olla taisin,
itsekseni mietin sinusta varmaan hyvän vaimon saisin.
Tultiin me sitten siihen tulokseen se ilta meni nappiin,
par vuode kuluttua otettiin jo yhteyttä pappiin.
Syntyi meille sitten vuoroin pojatkin- Antti sekä Anssi,
onnen kukkuloilla pojista iloisena isä ilmassa kai tanssi.
Vuosienkaan jälkeen ei sammunut ole rakkauden palo,
Pirjo hellä olet ja huolehtiva minulle sydämeltään jalo.
Varmaan on tarkoitettu mistä kukin oman kullan löytää,
ravintolan purkivat, ei enää ole Mustan Pässin pöytää.
Iloista Naistenpäivää Kaikille!
Risto Salmi, Savonlinna
|
Hualari Hommia
Miula sitä ol valakoset hualarit Vapun uattona piällä,
kylymäkkii tuo ilima, paremmin tarkenin tälläsellä siällä.
Tuttavalle muurasin pieneen pirttiin punatiilistä helloo,
seinältä vilikuilin aika ussseesti välillä muuratessa kelloo.
Hyvin tuo hellan teko alako kaverit sekotti jo luastin,
kaikkia mualiman menoja työn lomassa heille huastin.
Avarsin liittymän hormiin, sitte tartuin kauhan varteen,
tiiliä nostaessa tuassiisa, tunsin kipua tuottavan harteen.
Mutta mukava miusta tämänkin vuuven Vapun uatto,
ravakka mie vielä töissä, sen kaveritkii jo nähhä suatto.
Tiili tiileltä hella nous, välillä syöttiin pirtissä myö rokkoo,
poskiontelot renas siks piti pölyn takia niistee nokkoo.
Siinä hella kohallaan, totesivat että hyvältä se näyttää,
toivotaan aikanaan se lämmöllä pienoisen pirtin täyttää.
Kamat lastattiin autoon, kiire jo oman perreen luokse,
ehättämistä miunkii elämä, muuroo, touhuu ja juokse.
No nuorena juhlittin Vappuu, kaulan täytti serpentiini,
huonon viinapiän sekoitti miulta, koskenkorva tai viini.
Vanhas tulloo, jotennii ehtii ihelleen toisenlaista rauhoo,
uamulla mökikille, Vappuna pie en käissä muuraus kauhoo.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Riimittelin Rinsessalle
Meillä on heinäkuussa elämä tuas sitte yhtä juhloo,
sen vuoksi meikäläinen pikkasen palstatilloo tuhloo.
Poika miehenä uattelin oispaha miulakii oma nainen,
ei miulle sais olla äksy, vuan sellanen mukavanlainen.
Sunnuntaina synttärit, illalla vietetään hiäpäivee,
rankkoo taival välillä, toisinaa ei tuas huolen häivee.
Luojoo kiitän ku niin on hyvän puolison miule suonu,
lumetkii talavella kaikki meijän pihalta on hiän luonu.
Ahkera olet vieläkin vaikka selkäsi on joskus kippee,
kesällä multasormi hommissa olet innokas ja rippee.
Meijän lantaasilla kommeelta näyttää myös takapiha,
niin ei varmaan olis ellei liikkuis siellä rivakasti hiha.
Kahtelimpa kaupasta vaimolleni lahjaks juhla mekkoo,
parasta pittää olla, sommoo aitoo marimekon tekkoo.
Ihhailla suan silloin nättii retonkia sinun vartalon piällä,
miehenmieli ajatuksia herättää se miule helteisellä siällä.
Omalle rinsessalle muistoks tein riimein jutun pätkän,
papin iessä aikoja sitten otit mieheks muuruujätkän
rinnallani on aina rinsessa; lämpösenä pyssyy sillon lies,
rahvaallekkii luettavaks tämän ruapusteli riimittäjämies.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Vualilippu
Ehokkaat ne maireina tarjoo nyt kahvii ja pulloo,
juttusille tuas pyytävät tuppaan Kaukoo ja Ulloo.
On kai tuollasessa sirkustelussa kuitennii järkee,
nyt sitä pienen immeisen iäni on hirmusen tärkee.
Minnuu ei ainakaa houkuta kahvi tai makkaran pätkä,
vualikojuille ei noin hepposille evväille lähe tämä jätkä.
Jotta iänestäisin pitäis sillo suaha vahvempoo ruokoo,
kinkkuu ja lohta sieltä kojuilta immeisille nyt tuokoo.
Sama virsi ehokkailla, kyllä tuas ollaan kaikkien puolla,
asiat kumma unohtuu- ku ollaan Arkaatianmäellä tuolla.
Aluks sitte piätös- evustajien palakat pitäis ainakii nostaa,
toiseksi pari ytinvoimaloo meijän muahan pittää ostaa.
Ei tuo vualilippu meinoo etes kunnolla uunissa palloo,
en varmaan iänestä vualiloissa- en sitä keltää salloo.
Mutta- palavampi pitäis olla vualilipussa paperin luatu,
ois etes sillä, koivuhalot meijän uunissa syttymään suatu.
Valtakunnan kerma kaikenlaisissa raha sotkuissa ryppee,
oikein ryvettynneenä moni politiikasta pois sitten hyppee.
Uskottavuus on lopullisesti männy- en tätä kirjoita suotta,
Onnee kansan evustajille-isotili tulloo ainakii neljä vuotta.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Maistu se miulekkii
Soppa, kossu, jallu-kola ja tietennii myös välikalja,
nuorena usein niistä aineista kipattiin moni malja.
Pienessä hiprakassa nousi kaipuu tyttöjen perrään,
ei kännisestä tytöt välittäny, yksin uamulla herrään.
Miula ol herättyä paha olo ja hirveesti piähän koski,
ota pienet hörpyt se helepottaa sano nuapurin Oski.
Vuan ei sitä poikamiehenä ollu mistään niin ranttu,
siihennii sorruin, viina höyryssä ol kohta koko lanttu.
Liikoo sitä aina tul juotuu, pilattuu monesti iloinen ilta,
morkkikse riepotteli, kadutti jäläkeen tuas poltettu silta,
Kiemurrellen kävelin, horjuilin, kumarassa koko jätkä,
suu pielessä vähän vinossa puoliksi palanut aroma sätkä.
Liäkärikkii sano muutakin on elämässä ku kalja että viini,
Nyt on siitä kaksikymmentä vuotta, korkki on pysyny kiini.
Hauras oon ja heikko enkä tiijä mihin ihteäni nyt vertaan,
monesti noita elämän vaiheita turhaan mielessäni kertaan.
Yksin yöllä muistojeni kanssa kirjoittaen tuas aikaa vietin,
sielunelämä vähän hajalla mennyttä elämää nytkii mietin.
Uutta uamuu uotellessa: kyllä raittina elämä hyvältä maittaa,
ka: valtion verotuloihin raittiista elämästä on hieman haittaa.
Iloista syysmieltä!
Risto Salmi, Savonlinna
|
Rihmankiäryleitä
Rootoksella riimitän ja samalla vaimon selekee rasvoon miullekkii vähän pikmentti tarttuu kaljuun sekä kasvoon, lauvantaina myö lennettiin tänne suoraan savon muasta, mie englantii en ossoo, en mie tiäläkää kirjakieltä huasta.
Hotelli ja uamupala ol miusta ainakii ihan vailla vertoo, pekonii, munnoo, leipee uamulla maistoin monta kertoo, kaupunnilla iltaisin meikä liikoo ruokoo nuamaan ahtoi, muutama kilo tul vyötärölle mutta minkäs tuolle mahtoi.
Rannalla muatessa ajatukset vello,onpa vaikee olla tiälä, ku viereisessä tuolissa ol neitonen vuan rihmankiäre piälä, minne sitä silimät pannoo, pitäskö luukut piähän laittoo, Luojan luomoo kahellessa, ei siinä oo kai mittää haittoo.
Kahottiin myö pojan kanssa kaapunilla yöllä lätkämatsii, tauvolla syötiin tavernassa tuasen hyvvee kyyrös satsii, ol keskustassa auki myöhään myös suomalainen puari, ka aikoo olis pitäny olla enemmän ja kiertee koko suari.
Kottiin on aina mukava tulla-työtkii siellä meitä uottaa, pittää koittoo mahan kohalta painnoo miunkii puottaa. tarjolla ol hyvvee sapuskoo ja rannoilla silimän ruokaa, ei vieras voita vaimoo, nyt läskisoossii ettee miuletuokaa.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Kirves
Kirves lähti kevväällä suaresta pakkoo, ihelle ostin en tarkoittanut yleiseen jakkoo. Varmaan sillä nytkii joku halakoja hakkoo, no parempi lyövä pölliä ku ommoo akkoo.
Eipähän voro ainakaa joutilaana makkoo, hyvin iskee Fiskarssi aina koivupöllin rakkoo. Joku sen kirveen haki, en puhu mie kakkoo, eikä tämä riimittely miulta vieläkää lakkoo.
Rinnassa jos kolokuttaa, mökille takaisin nakkoo, poliisille jos ilimottaisin asia kai piättyis saakkoo. Jalakaan se suattaa lipsahtaa en sitäkää takkoo, sitteitä laittasit sitten hirmusen huavan vakkoon.
Hikistä hommaa halunhakkuu helteellä.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Karvillan kunnailla
Karvilan kunnailla kulkea sain, nyt muistojen kanssa sinne hiivin, koulumenestys mulla vaatimaton, no runon tähän jostakin riivin. Urheilukentälle usein kokoontui, nuoret ja varttunut joukko, koulu matkalla metsät koluttiin, kaikki onkalot, kannot ja loukko.
Saha, koulu, kioski, posti, kauppa ja tanssilava oli kylässä siellä, kaupalle matkan usein kävelin, näin monet tutut kulkijat tiellä. Häät, taikuri, tanssit ja huutokaupat usein Kisalan salin täytti, tuli tuhosi naapurin sahan, pelottavalta se lapsen silmissä näytti.
Kesä iltaisin kioskilla istuttiin, kuultiin isojen poikien jutut, kioskissa olin myyjänä, näin myynti luukusta vieraat ja tutut. Teltta kokoukset kylän laidalla, kuuntelin saarnaavaa miestä, hän puhui paljon Jumalan sanasta ja kaidasta kulkijan tiestä.
Työn sarkaan jo nuorena tartuttiin, oli puutetta tuvassa meillä, kunnan leipää meillä maistettiin, asteli Isä silloin jo tuonen teillä. Renkipoikana perunaa kuokkien, markka taskussa työstä mulla, Äiti huolehti meistä lapsista, hyvältä maistui hänen leipoma pulla.
Kolunnut olen kulkiessain, kaupungit, talot ja kartanot suuret, unhoitu ei rinnastain missä vartuin, siellä on minunkin juuret. Karvilan kunnaista kirjoittelin, kodin merkitys on minulle suurin, tänään siellä tuntea saan, Äidin hymyn ja lämpimän tuvan muurin.
Osaisimpa Äiti sinua kyllin kiittää!
Risto Salmi, Savonlinna
|
Nainen kuin Uuni
Istumaan mie alan nyt tietokonneen iäreen jälleen, runon muotoon nää pienet ajatukset asettelen tälleen. Vaimosta en tiijä mitä hiän miulle tästä sitten sannoo, kait hiän hangon keksin muotoo nuamavärkin pannoo.
Ka uunien ja riimien teko ei sais kylymäs kettää jättää, valamiiks tullee uuni ku karkee koura tiiliä siihen mättää. Riimittely käy joskus ku vetäis laastia pitkin tiilen pintoo, muistettava on ettei jutuilla sua liikoo röyhistellä rintoo.
Tuossa ku vaimoo lähentelin se se vuan minnuu hylyki, ka tuas toisena päivänä ol hiän lämmin kuin uunin kylyki. Kumma kyllä mutta vaihteluu se tuo meille elon arkeen, toisinaa hiän kaulalle suap minultakii vuan käden karkeen.
Miusta vaimossa ja uunissa jottai sammoo niissä kohtaa, toisinaan nii lämmintä, kohta viileetäkkii se vuan hohtaa. Enemmän on niitä päiviä heissä lämpöö paljon aina riittää. sähkölaskuu vaimon maksaessa hiän muuruumiestä kiittää.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Piänahka rullalla
Muurari mestallansa muuratessa aika harvoin messoo, tarkkoo työtä tehhessä, miehen mieli aika ajoin ressoo. Saimme valamiiksi nyt tuasen pirttiin uuven savupiipun, ahtaissa väliköissä rapatessa, ku oranki jossai siellä riipun.
Ärräpäitä suu tuotti, ku kaljun löin kattotuolin kulumaan, nahkan piästä rullas tuas, mistä sais avun tuhon pulumaan. No kypäräkin se on liian hankala muuratessa piässä pittää, on kai vuan pienet huavat kärsittävä, ei muuten tule mittää.
Savupiipun alle uunin mitat, takan malli täytyi siihen luatii, par päivee poikain kanssa muuratessa, valamiiksi se suatii. Valakeeks rapataan syksymmällä kommeelta takka näyttää, lämpöö se tuo pirttiin ku ahkerasti muistaa takkaa käyttää.
Viimeinen homma ol tämä, muuruumiehen loma tästä alakaa, nyt en sitte hualareita monnee viikkoon vejäkkää mie jalakaa. Lämmintä ku olis, miun herkkä mieli reakoi liikoo aina siähän, ka huava kaljusta tuosta paranoo, mikä tul muuratessa piähän.
Mökillä uattelin olla, torilla käyvvä, tulis tuttu vastaan siellä, jottai mökillä kohentoo, olla vaun, ei sua paita kostuu hiellä. Lepo on hyväks, sen turvin töitä tehhä elokuussa tuas jaksaa, äkkiä tuo vuosi män tuli sitä koluttua monen monta raksaa.
Iloista lomamieltä toisillekkii!
Risto Salmi, Savonlinna
|
Juuret jänkämaassa
Sukujuuret minulla siellä tunturin alla suuren Levin, karun luonnon jänkämailta aiheet tähän riimiin revin. Isä löysi Savonmuahan KIttilästä puolisoksi Hilman, toisin jos olisi käynyt, olisit jäänyt tätä riimiäkin ilman.
Korte-Heikka eli Kaukosessa- hän oli minun isovaari, riimein hiukan valotan millainen oli hänen elokaari. Särestön perukoilla asui lapinmies varmaan tumma, Kirjan tarinoista tunnettu- ehkä outo,vähän kumma.
Epäonnikin seuras miehen tiellä taivallusta isovaarin, Joki yhtiökin puijas Korte-Heikalta melkein joka aarin. Kirkon jätti mies kun köyhän sinne piti maksaa vero, viimeistä lammasta papin vaatiessa- silloin tuli ero.
Porot polki Heikan heinät, mies vimmatusti suuttui, poroisännille uhosi- kuoltuansa sudeksi hän muuttui. Heikan kuoltua, tappoi suuri susi, monet porolaumat, pelkoa herätti aikuisissa- sai aikaan lapsillekin traumat.
Välähdys vain jänkämaasta, mulla usein sinne kaipuu, Esi-isät kummun alla, mieli muistoihin taasen vaipuu. Enot, monet tädit hekin jättäneet jo tunturien maan, tarinat ja muistikuvat heistä ne eivät joudu unholaan.
Risto Salmi, Savonlinna
|
Muurarin monumentti
Sitä ei oo miula tekstiä pitkää aikaa syntyny piäkopassa,
ka pikkasen alakaa ilimetä myös kolotuksia omassa ropassa. No, ennen kesälomia riimityskin piässä aika hyvin kuluki, sitte ihan ku ois joku hanan laittanu kiinni; riimien teon suluki.
Mutta kait se on hyvä miun kirjottamisessa välillä taukoa pittää, kyllä sitä aina kirjottas vuan umpiluusta ku ei tule tekstiä mittää. Kesä on männy autotallissa ja rahhoo kulunu muutama sentti, vaimolle hiälahjoo värkätessä siellä; synty tämä monumentti.
Se se kevväällä huomasin ihestäni, onnii tuas veinjuoksu aika, sillo meikäläisellä piässä lamppu sytty, ois niin ku ollu joku taika. Vaimoni puhisteli pihhoo kevväällä, käissä hällä ol kukkaruukku, mie hänet autotalliin pyysin, miun vieressä ol vanha uuninluukku.
Puol metrii ilemassa melekein olin sillo, oivalluksesta intoo täynä, monumentin uattelin muurata siule lahjaksi, näin on miule nyt käynä. Tallissa mietin miten tuon totteutan vuntsasin, poistin jokkaisen haitan, tien myllyssä hyvän betonin, ka sillä kiinni mie jokkaisen luukun laitan.
Inspiraation iskiessä vaikka väsyttää, sitä hommoo lopettoo ei malta, sese kesän mittaan valamistu ei puuttunu kohta ku alaosa uunin alta. Painoo monumetille kerty; uattelin kuletukseen pyytee raktorimiestä, olpaha jännee se kuletus onnistuuko, tais kastuu ohtakin sillon hiestä.
Patiolle nostettiin - pystyssä kesti - ol matkassa taito, tuuri ja onni, sata luukkuu siinä melekein on ja painoo reilusti tonni. Ka passoo sitä toisettii ihhailla sano vaimo; on meillä komia tuo uuni, miustakii monumentti on mukava, pieneen hymmyyn se sai minun suuni.
Syksy suapuu - voip se viirata sillonnii - jos kevät uuven inspiksen toisi, sitä ennen jos terveyttä suuvaan moneen pirttiin uunin tai takan vain loisi, Hyvää Syksyä kaikille toivotan; monumentti on meidän pihalla apajatiellä, tulukee rohkeesti vuan kahtomaan; kuparipannukin uppeena loistaa siellä.
Risto Salmi, Savonlinna
|
